
Pentupaketit olivat valmiina lähtöön. Mustin ja Mirrin reppu, Pienen Tassuputiikin pentupaketti kera Lovejoysin ruoan.Pieni Tassuputiikki on Turussa Tuureporinkadulla. Merjan löytää sieltä aina avuliaana. Meidän paketista löytyy aina hammasharja. Koirien hammashoito on ihan yhtä tärkeä asia, kuin ihmisillä.

Kansiot pentujen omistajille sisältää ohjeita moneen asiaan.

Kaikki kolme urosta lähtivät samana iltana. Juotiin kahvit , syötiin kakkua ja samalla kerroin pentujen hoidosta ja kotiutumisesta.

Uno istuu nököttää. Uno tulee vielä meille takaisin, kun tarvitsee hoitoa.


Uno💙

Roni💙

Rico💙
Pentujen luovutuksen jälkeen seuraavana päivänä suuntasimme Aarteen kanssa King Toursin matkalle Liettuaan. Torstai illalla viimeisellä laivalla yli Tallinnaan ja siitä lähdimme kohden Molétaita. Nukuimme yön bussissa ja ajoimme suoraan näyttelypaikalle. Ilma oli loistava, aurinko paistoi ja oli helle. Ensimmäisenä päivänä meillä oli suomalainen tuomari Tarmo Viirtelä. Näyttely oli Liettuan Terrieri Clubin erikoisnäyttely. Aarre oli Rop ja näin saimme Aarteelle Liettuan muotovalion ja Baltian muotovalion tittelit.

Ryhmä kehässä


Muutamia kuvia hotellista ja sen ympäristöstä. Voin suositella tätä hotellia Vilnaan menijöille. Todella ystävällinen henkilökunta, hyvä ruoka, aamiainen ja huoneet ilmalämpöpumpulla varustettu. Huoneet olivat todella siistit.Seuraavana päivänä lähdimme jo klo. 7.00 ajamaan kohden näyttelyä. Meidän hotelli oli Vilnassa eli melkein kahden tunnin matkan päässä näyttelypaikasta. Toisena päivänä tuomarina oli Serbialainen Mica Mladenovic. Lauantain näyttely oli Molétai Cup 2016. Aarre oli Rop








Tapasin näyttelypaikalla Olgan koiransa kanssa. Mukava nähdä fb kavereita myös ihan livenä. Olgan mies otti osan näistä kuvista, missä ollaan kehässä.

Hellettä riitti ja sai olla varovainen ettei itse pala. Koiria sai käydä viilentämässä letkun alla ja käyttää viilennystakkia.

Muutama kuva vanhasta lentokentästä ja sen ympäristöstä.









Kolmantena näyttelypäivänä oli Tiina Taulos tuomarina. Näyttely oli Aukštaitija Summer 2016 Aarre oli Rop .Tähän oli hyvä päättä reissu ja lähteä kohti kotia. Tiedossa oli taas yö bussissa ja maanantaina ensimmäinen laiva kohti Helsinkiä.



Näyttelyreissut käy kyllä ihan työstä. Aarre ja minä olimme molemmat todella väsyneitä ja palautumiseen vierähti viikko. Matkasta jäi paljon uusia ystäviä ja paljon ihania muistoja. Tätä helteistä reissua kelpaa muistella. Kiitos King Toursin henkilökunnalle ja kaikille matkaseuralaisille.