
Lohjalla erikoisnäyttelyssä oli yli 200 parsonia. Aarre oli valioluokassa kilpailemassa, tuomarina meillä oli Stephanie Collis. Valiouroksia oli kehässä kymmenen. Tuomarilla oli tiukkalinja. Seurasin kehän kulkua ja mietin että kuinka meidän mahtaa käydä.
Saimme erin ja olin todella tyytyväinen. Valioitten kilpailuluokassa Aarre valittiin parhaimmaksi ja näin ollen oli ykkönen!!!
En ensin edes tajunnut mitä tapahtui. Voitto oli todella upea juttu kaiken jälkeen mitä Aarre oli kokenut. Itkuhan siinä tuli😍Parasuros kehässä ei tullut sijoitusta.
Aarteella oli jälkeläisluokka ja siinä tulimme toiseksi.





Ennen lähtöä Lohjalle oli Bertalla alkanut synnytys lähentyä. Lämmöt ei kuitenkaan liikkuneet mihinkään suuntaan ja ajattelin synnytyksen alkavan vasta illalla. Mieheni jäi kotiin Bertan ja Tellun kanssa. Muut koirat pääsivät autoajelulle Lohjalle. Jossain kohtaa kerkesin kurkata puhelimeen näyttelyssä. Mitä ihmettä!! Bertta oli synnyttänyt neljä pentua !! Yksi uros ja kolme narttua. Mies oli hoitanut synnytyksen Bertan kanssa mallikkaasti. Aika upeaa että kaikki meni hyvin. Mieheni on kyllä taitava näissä synnytys hommissa!


Pentujen painot on lähtenyt nousuun. Yksi tytöistä on todella minipentu ja sitä tarkkaillaan ja katsotaan että syö tarpeeksi. On ne ihania, meinaan myöhästyä töistä joka aamu!!!